
Teksti Juha Laakso
Lentopalloliiton perinteiset alueiden Suomen mestaruuskilpailut järjestettiin kahtena viime viikonloppuna Tampereella ja Kuortaneella. Someron Pallosta oli kaikkiaan kuusi tyttöä mukana kahden ikäluokan SM-turnauksissa.
Tampereella pelatussa C-tyttöjen (U15) turnauksessa Lounas 1 -joukkue voitti mestaruuden kukistamalla loppuottelussa Länsi 1:n. Mestarijoukkueessa oli somerolaisedustajana Minttu Mikkola. Pronssiottelussa Pohjoisen 1-joukkueelle tappion kärsineessä ja turnauksessa neljänneksi sijoittuneessa Lounas 2 -joukkueessa sopalaisista oli mukana Emmy Lundberg.
Kuortaneella ratkottiin alueiden mestaruudet sekä tyttöjen että poikien B (U17) -junioreiden ikäluokassa. Lounaisen alueen joukkueet jatkoivat menestysputkeaan, kun ykkösjoukkue päihitti tyttöjen loppuottelussa Etelän ykkösjoukkueen ja pronssiottelussa Lounas 2 kaatoi Pohjoisen ykkösen.
Lounas 1:n riveissä mestaruuden saavutti SoPan Henni Talonen ja pronssipelin voittajina mitalikantaan pääsivät somerolaisseuran edustajat Riia Juselius, Oona Nieminen ja Polina Bolshakova.