
Teksti Juha Laakso, kuva Kari Eerikäinen
Someron Voima on jalkapallokauden loppusuoralla löytänyt huiman voittovireen naisten alueellisen 8 vastaan 8 -sarjan yläjatkolohkossa. SoVo kaatoi perätysten vierainaan käyneet Naantalin VG-62:n ja Paimion Hakan kolmosjoukkueen.
VG-62 laittoi kuluvalla kaudella tähtimaalivahtien joukkoon nousseen SoVon Jenna Rautavan moneen otteeseen tiukan paikan eteen, mutta hienojen torjuntojen myötä SoVon maali pysyi koskemattomana. Avausjakson lopussa avausmaali oli syntymäisillään kotijoukkueelle, mutta Tiia Harhalan laukaus kimmahti maalin takatolpan sisäreunasta kentälle.
Ottelu eteni maalittomana yli toisen jakson puolivälin, kunnes Elli Riihimäki saatteli kauden kolmannella osumallaan somerolaisjoukkueen 1–0 johtoon ja lopulta noilla lukemilla voittoon.
Voitto naantalilaisista oli SoVolle kolmas peräkkäinen ja lisää oli luvassa kaksi päivää myöhemmin, kun Joensuun pallokentälle asteli vierasjoukkueena Paimion Haka/3.
Iltavalaistuksessa pelattu ottelu oli luonteeltaan pitkälti VG-ottelun kaltainen. Molemmat joukkueet puolustivat omaa aluettaan erittäin tiiviisti, niin että laadukkaiden maalipaikkojen rakentelu tuotti kummallekin osapuolelle vaikeuksia.
Rautava selvitti jälleen oman maalinsa suulla vierasjoukkueen vaarallisimmat laukaisuyritykset edukseen ja sama päti vasta vastapäädyssä maalia varjelleeseen Hakan Minna Kesäläiseen. Kotijoukkueen pelaajista kelpo kaukovetoja nähtiin etenkin Nea Järvisen ja Katja Karppisen lapikkaista.
Tasainen kamppailu oli vääjäämättömästi etenemässä kohti maalitonta pistejakoa, kunnes yksi erikoistilanne aivan pelin loppuhetkillä ratkaisi koitoksen somerolaisvoitoksi.
Katja Savolainen lähetti kulmalipulta tismalleen sopivalla kierteellä ja ihanteellisella korkeudella edenneen keskityksen vierasjoukkueen maalille. Paimiolaisten ällistykseksi ja somerolaisten suureksi riemuksi pallo sujahti etutolppaa ja maalivahdin näppejä hipoen kohti maalin takanurkkaa, mistä se putosi kehikon sisäpuolelle.
Harvinainen osuma oli Savolaiselle kauden toinen ja se sinetöi kotijoukkueelle täydet kolme pistettä tästäkin ottelusta 1–0 (0–0) lukemin.
Sekä VG:tä että PaiHa-kolmosta vastaan SoVo lähti sarjataulukon alemmalta askelmalta, mutta peräkkäisvoitot nostivat somerolaisjoukkueen molempien edelle, yhdentoista joukkueen lohkossa viidennelle sijalle. Vielä jokunen viikko sitten SoVo oli lohkotaulukossa sijalla yhdeksän.
Ennen ensi viikolla Ruskolla pelattavaa kauden viimeistä otteluaan SoVo liitelee neljän ottelun voittoputkessa. Näissä peleissä SoVo on tehnyt yhdeksän maalia ja päästänyt omaan verkkoonsa vain yhden. Maalivahti Rautavan ja hienosti toimineen puolustuksen nollanpitoputkella on mittaa jo yli 180 minuuttia.
SoVon kokoonpano kahdessa kotiottelussa: Jenna Rautava (2 ottelua), Emilia Salo (2), Maria Frankberg (2), Elli Riihimäki (2), Lilja Kelosaari (1), Helmi Niittumäki (2), Ella Paija (2), Seena Lahti (2), Pihla Koivu (1), Tiia Harhala (2), Katja Savolainen (2), Sanni Hiisilä (2), Tiina Kinnunen (1), Katja Karppinen (1) ja Nea Järvinen (1).