Liikennekuolemien määrä laski Varsinais-Suomessa

0
Liikenneonnettomuuksissa kuolleiden määrä on vähentynyt tänä vuonna vime vuoteen verrattuna.

Tammi-elokuussa Suomessa tapahtui 114 kuolemaan johtanutta tieliikenneonnettomuutta, joissa menehtyi 127 ihmistä. Jalankulkija- ja pyöräilyonnettomuuksissa kuoli 21 henkilöä, vähiten viiteen vuoteen.
Varsinais-Suomessa kuolemaan johtaneita tieliikenneonnettomuuksia oli 15, eli kolme vähemmän kuin viime vuonna vastaavana aikana. Onnettomuuksissa kuolleita oli niin ikään 15, mikä on viisi vähemmän kuin vuosi sitten vastaavana aikana.
Tutkijalautakuntien ennakkotietojen mukaan kuolemaan johtaneita tieliikenneonnettomuuksia oli tämän vuoden tammi–elokuussa koko maassa hieman vähemmän kuin aiempina vuosina. Kuolleiden kokonaismäärä pysyi edellisvuosien lukemissa.
– Kuolemaan johtaneiden onnettomuuksien määrä väheni viime vuoden 121:stä 114:ään, ja suunta on oikea. Menehtyneiden määrä on kuitenkin edellisvuosien tasolla. Loppuvuosi näyttää, millaiseksi liikenneturvallisuustilanne muodostuu, kertoo Onnettomuustietoinstituutin tiedotteessa liikenneturvallisuustutkija Niina Sihvola.
Moottoriajoneuvo-onnettomuuksia tapahtui tammi–elokuussa 91 (2024: 94). Niissä menehtyi kaikkiaan 104 henkilöä (2024: 100). Yksittäisonnettomuuksissa kuolleiden määrä laski 50:een (2024: 58). Moottoriajoneuvojen välisissä yhteenajoissa kuoli yhteensä 54 ihmistä (2024: 42).
Jalankulkija- ja pyöräilyonnettomuuksia oli ajanjaksolla kaikkiaan 21. Onnettomuuksissa kuoli 9 jalankulkijaa ja 12 pyöräilijää, vähiten viiteen vuoteen (2024: 23).
Iäkkäät tienkäyttäjät muodostavat edelleen suuren osan jalankulkija- ja pyöräilyonnettomuuksissa menehtyneistä. Alkuvuonna 6 yli 64-vuotiasta jalankulkijaa ja 6 pyöräilijää menetti henkensä. Määrä lisääntyi neljällä edellisvuodesta.
– Iäkkäillä tienkäyttäjillä jo pienetkin onnettomuudet voivat johtaa vakaviin seurauksiin. Väestön ikääntyessä korostuu entisestään esimerkiksi turvallisten ylityspaikkojen merkitys liikenneturvallisuuden kehittämisessä, Sihvola toteaa.
Yksikään lapsi tai nuori ei menehtynyt jalan tai pyörällä liikkuessaan. Kevyellä sähköajoneuvolla liikkuneita menehtyi kaksi (2024: 5). Molemmat menehtyneet sähköpotkulautailijat olivat alle 25-vuotiaita.
Liikenneonnettomuuksissa menehtyneiden määrä lisääntyi viime vuoteen verrattuna tammi-elokuussa eniten tutkijalautakunnittain mitattuna Kanta-Hämeessä (+8) ja Pohjois-Karjalassa (+7). Keski-Suomessa kuolleiden määrä väheni eniten (–8). Varsinais-Suomessa kuolleiden määrä väheni toiseksi eniten (­–5).
Liikenneonnettomuuksien tutkijalautakunnat tutkivat kaikki Suomessa tapahtuvat kuolemaan johtaneet tieliikenneonnettomuudet. Jutussa käytetyt tiedot perustuvat tutkijalautakuntien ennakkotietoihin ja kattavat moottoriajoneuvo-, jalankulkija- ja polkupyöräilyonnettomuudet sekä muiden kulkumuotojen, kuten kevyiden sähköajoneuvojen, onnettomuudet.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän