Suomalaiset ovat voineet ilmaista myönteisen elinluovutustahtonsa vuodesta 1975 allekirjoittamalla elinluovutuskortin, joka aiemmin tunnettiin nimellä elinluovutustestamentti. Eli tuttu keltainen pahvikortti saa juhlia jo viisikymppisiään. Nykyään elinluovutustahdon voi kirjata myös OmaKantaan.
Vaikka Suomen lain mukaan jokainen on elinluovuttaja, jos ei ole sitä eläessään kieltänyt, tieto elinluovutustahdosta on hyvä olla olemassa. Se varmistaa tahdon toteutumisen ja selkeyttää elinluovutusprosessia.
Noin 400 suomalaista odottaa jatkuvasti elinsiirtoa. Yksi kymmenestä menehtyy odottaessaan. Yksi elinluovuttaja voi pelastaa jopa kuuden ihmisen hengen.
Suomen ensimmäinen munuaissiirto tehtiin vuonna 1964. Elinluovutustoiminnan kehitykselle ratkaiseva edistysaskel oli vuosi 1971, jolloin aivokuoleman käsite hyväksyttiin Suomessa kuoleman määritelmäksi sydänkuoleman rinnalle.
Elinluovutustoimintaa on aktiivisesti edistänyt Munuais- ja maksaliitto koko kortin elinajan. On hienoa, että sen tekemän tuoreen kyselyn mukaan jo 90 prosenttia on valmis elinluovuttajaksi kuolemansa jälkeen. Läheistensä kanssa suomalaiset eivät silti aiheesta keskustele. Läheisensä elinluovutustahdon tuntee vain 31 prosenttia.
Kertominen läheisille olisi tärkeää, koska mahdollisen luovuttajan tahto on aina pyrittävä selvittämään, ja elinluovutuksen mahdollisuudesta ja sen merkityksestä keskustellaan ensiksi nimenomaan läheisten kanssa.