Kotiseutuneuvos ja tietokirjailija Manu Kärki on koonnut kirjoituksiaan Someron ja Somerniemen historiasta sekä henkilöistä kahteen omakustanteeseen. Tarinoita ja jutelmia ilmestyi 2023. Tänä vuonna puolestaan ilmestyi Tarinoita ja pakinoita sekä paikallishistoriaa. Osa kirjoituksista on julkaistu aiemmin muun muassa Somero-lehdessä ja Someron Joulussa, mutta useita on päivitetty. Joukossa on myös aiemmin julkaisemattomia, kuten Somerniemen seurakunta ja sen papit. Vaikka Manu Kärki on somerniemeläinen, vannoutuneen nurkkapatrioottisia nämä kirjat eivät ole; kyllä niiden parissa viihtyy mainiosti myös meikäläinen Someron keskustan liepeillä asuva muuttoauton tuoma.
Aihekirjo on laaja ja monipuolinen. Manu Kärki kirjoittaa sisällissodasta, asekätkennästä, sotalapsi Aila Nikanderin muistoista ja Arvi Kurkelasta, joka selvisi hengissä talvisodan Leipäsuon taistelusta, vaikka hänen kuolinilmoituksensa ehdittiinkin julkaista Somero-lehdessä. Hänen sotavankimuistonsa ovat karmaisevaa luettavaa.
Meidän kansanperinteestä kiinnostuneiden kannalta on erityisen mieluisaa tutustua Visan tietäjään, jonka kerrottiin kävelleen veden päällä, tavanneen paholaisen ja ennustaneen tulevia asioita joskus oikeaan osuen, joskus ei ollenkaan oikein, joskus sinnepäin. Myös Hyönölästä löytyy jännitystä: Takalan talossa kuului askeleita, ja räyhähenki heitteli esineitä ilmaan.
Kirjallisuudentutkijana ja esitelmöijänä minulla on ollut suurta iloa ja hyötyä ”Äidin kotipuoleen mennessä aina satoi” -kirjoituksesta, jossa valotetaan Lauri Pohjanpään (1889–1962) sukujuuria. Tuottelias Lauri Pohjanpää muistetaan erityisesti nasevista ja hyvin aikaa kestäneistä eläinrunoistaan. Hänen äitinsä Ida Wilhelmiina Kourla oli syntyisin Somerniemen Oinasjärveltä, ja Lauri Pohjanpää teki matkoja äitinsä kotiseudulle aina lapsuudestaan vanhuuteen saakka.
Kirjallisuudentutkija kun olen, en kuitenkaan voi olla huomauttamatta, että Härjänojan kylässä runojaan ja romaanejaan kirjoittaneen Helvi Hämäläisen (1907–1998) Kylä palaa -romaania (1938) ei kannattaisi lukea yksi yhteen kuin historiankirjaa, vaikka se onkin saanut sytykkeensä Jakkulan kylän palosta, joka roihusi 1898. Sallittakoon toki romaanikirjailijalle fiktiivinen vapaus! Mutta näköjään tietokirjailija on faktoille uskollinen joka käänteessä.
Mitä tulee Manu Kärjen omakohtaisiin pakinoihin, niissä viehättävät hiljainen hämäläinen huumori, lämmin sävy ja itseironia, joka ei ole ”alentamalla ylentämistä”, vaan aitoa vaatimattomuutta. Jokainen, joka on tutustunut Manu Kärkeen, tietää, että se, mikä pätee hänen kirjoituksiinsa, pätee häneen myös persoonana. Hän on huumorintajuinen, ystävällinen ja vaatimaton – sanojensa näköinen ja mittainen mies.
Näitä teoksia on myynnissä Somerkirjassa. Kirjastossa molempia on kaksi kappaletta, mutta tätä kirjoittaessani ne olivat kaikki lainassa – oivallinen osoitus niiden yleisestä kiinnostavuudesta.
Eija Komu
filosofian tohtori, kirjallisuudentutkija ja kriitikko