Tilaajat 

Virret taipuvat moneen

Teksti ja kuva Olli Salomäenpää Virret tuntuvat olevan monille muusikoille ehtymätön luovuuden materiaalilähde. Sovittajat palaavat vanhoihin tai uudempiin virsimelodioihin yhä uudelleen ja antavat sen jälkeen...

Mäkelän tontit myyntiin viimeistään syksyllä

Kampanjan aikana alennusta tontista Mäkelän uuden asuntoalueen kunnallistekniikka on valmistumassa. Myyntiin tontit saataneen jo alkusyksystä. Hallintojohtaja Marjaana Sorokin kertoo, että alueen tontteja aletaan markkinoida mahdollisimman pian;...

SoVon pojilla riehakkaat maalikarkelot

Teksti Juha Laakso, kuvat Kari Eerikäinen Someron Voiman P14-ikäluokan joukkue päätti kevätkautensa jalkapallon alueellisessa Kolmosessa hurjaan maali-ilotteluun Joensuun pallokentällä vierailleen FC Kyrön Palloseuran kustannuksella. SoVo pöllytti...

Kaupunki puoltaa jätelietekuljetuksen nykymallia

Forssan kaupungin jätelautakunta on tiedustellut toimialueensa kunnilta, mitä mieltä ne ovat saostus- ja umpisäiliölietteiden kuljetusjärjestelmästä. Eli kumpaa järjestelmä kunta kannattaa: kunnan vai kiinteistön haltijan...

Leo Puintilalle tenniksen Junior Grand Prix -voitto

Helsinkiläistä HVS-Tennistä edustava, Somerolla kesäisin viihtyvä Leo Puintila voitti Hangon Fazer Junior Grand Prix -kilpailun (JGP). Kyseessä on Suomen tennisliiton 10-, 12-, 14- ja...

Rauhallinen juhannusaattopäivä kääntyi vilkkaaksi juhannusyöksi Lounais-Suomessa

Lounais-Suomen poliisilaitoksen alueella juhannusaattopäivän vietto sujui melko rauhallisesti, mutta juhannusyönä tehtävämäärät kasvoivat. Juhannuksen vietto alkoi Lounais-Suomen poliisin näkökulmasta melko rauhallisesti. Juhannusaattopäivänä tehtävämäärä oli maltillinen, tehtäviä...

Yle lähettää juhannuksena suoran tv- ja radiolähetyksen Somerolta

Koko Suomi pääsee juhannuksena somerolaistunnelmiin, sillä Yle lähettää juhannuspäivänä täältä suoran lähetyksen televisiossa Yle Areenassa ja radiossa. Suora lähetys tulee Ämyrin juhannustansseilta. Tanssien lisäksi ohjelmassa nähdään...

Lukijat listasivat juhannuksen kulmakivet: Uudet perunat ja mansikkakakku, mutta mikä onkaan kansan suosikkijuoma?

Me kysyimme, lukijat vastasivat. Tässä lista asioista, jotka lukijat valitsivat keskikesän juhlan tärkeimmiksi.                   JUHANNUSKYSELY tehtiin TS-yhtymän lehtien verkkosivuilla juhannusviikolla. Kiitos kaikille vastaajille.

Kesälomareissu Somerolta Lappiin vuonna 1960

Teksti Olivia Luhtala Kesällä1960 Olavi Hirvenoja ja Jouko Palander päättivät lähteä Someron Kultelasta lomamatkalle, jonka aikana oli tarkoitus käydä katsomassa nähtävyyksiä ja päästä aina Lappiin...

Alle 200 päivää TE-uudistuksen alkuun

Viime viikon lauantaina 15.6. oli tasan 200 päivää TE-uudistuksen alkuun. Ajankohdasta uutisoitiin valtakunnallisesti muun muassa Kuntaliiton viestintäkanavissa. Julkisten työvoimapalveluiden järjestämisvastuu valtiolta siirtyy kunnille 1.1.2025....

Digilehti