Iltatori aukeaa Kesäpändin tahdissa
Keskiviikosta 5.6. alkaen iltatoreja järjestetään Someron torilla joka toinen keskiviikko 31.7. saakka. Elokuussa pidetään kaksi iltatoria, 7.8. ja 21.8.
Myynnissä on ainakin perinteisiä torituotteita, jälleenmyyntitavaraa...
Lindström EM-karsintasarjan semifinaaliin
Somerolainen Mikke Lindström jatkoi hyviä suorituksiaan motocrossin nuorten EM-karsintasarjan alkulohkossa Viron Pärnussa ja lunasti paikkansa semifinaaliin.
Lindström ajaa EMX65-luokassa. Hän oli Virossa ajettujen kisojen nopein...
Veikka Sarén huippuseurassa parhaaseensa Euroopan cupissa
Teksti Aulis Tiensuu
Veikka Sarén saavutti uransa parhaan miesten Euroopan triathloncupin saavutuksen Puolan Kielcessä, jossa hän sijoittui maailmantähtiä vilisevässä kilpailussa finaalin 24. sijalle. Kilpailu käytiin...
Kuvanveistäjä Tommi Toijan Somerolla tekemiä teoksia nähdään pian Helsingissä
Helsingin Taidehallissa lauantaina 1.6. avautuvassa Tunteiden arkeologia -näyttelyssä nähdään kuvanveistäjä Tommi Toijalta aivan uusia teoksia, joista moni on tehty Somerolla, missä hän työstää etenkin...
Kulttuurigalleriassa nukkekoteja, puuleluja ja kirjoja
Kulttuurigallerian kesä avautuu ensi viikon keskiviikkona 5. kesäkuuta.
Galleriassa on tällä hetkellä esillä Aarikan puulelut, Leeni Tiirakarin nukkekodit ja kirjat sekä Perinnehuone.
Tiirakarin näyttely kestää 16.6....
Nikulalle täyteen 50 maaottelua
Teksti Juha Laakso
Yksi voitto viimeisen peliviikon kahdesta ottelusta ei riittänyt nostamaan Suomen miesten lentopallomaajoukkuetta Euroopan Kultaisen liigan lopputurnaukseen.
Tshekissä pelatussa turnauksessa Suomi kukisti isäntämaan joukkueen...
SoVo sen kun porskuttaa
Teksti Juha Laakso, kuva Kari Eerikäinen
Someron Voiman miehet palasivat kahden ja puolen viikon tauon jälkeen Kutosen jalkapallopeleihin Raisiossa. SC Raision kolmosjoukkueesta ei ollut somerolaisten...
Piekkalat Kokemäen kärkikahinoissa
Teksti Juha Laakso, kuva Kari Eerikäinen
Muutama Someron Urheiluautoilijoiden kuljettaja haki viimeisiä kisavirityksiä kotiradan SM-viikonloppuun jokamiesluokan Satapaine JM -kilpailusta Kokemäeltä.
SomUA:n edustajista parhaan vauhdin ajokkeihinsa löysivät...
SoVon pojilla kovat vierailijat
Teksti Juha Laakso, kuva Kari Eerikäinen
SoVon poikajuniorit esiintyivät kahdessa kotiottelussa Joensuun pallokentällä. Molemmat kamppailut päättyivät vierasjoukkueiden voittoon.
Aamupäivän ottelu pelattiin P14-ikäluokan Kolmosessa, sen A2-lohkossa ja...
Kevein mielin kesämökillä – Tarkista nämä turvallisuusasiat
Heti kesän alussa on hyvä varautua yllättäviin tilanteisiin, joita mökillä voi sattua. Avunsaanti voi kestää kesäpaikassa kauemmin kuin kotona, joten paloturvallisuuden, avun hälyttämisen ja kotivaran...