Somerolaiskoulut pärjäsivät tuikkujahdissa
Marraskuun alussa alkanut tuikkujahti päättyi tammikuun lopussa. Kisan tarkoituksena oli aktivoida Loimi-Hämeen Jätehuollon toimialueella olevia koululaisia kiinnittämään huomiota jätteiden lajitteluun keräämällä poltettujen tuikkukynttilöiden kuoria...
Kalle Virtanen iski TUL-mestariksi
Kalle Virtanen (kuvassa) iski komean voiton Tampereen voimailuseuran Khamsat Yakievista Lahdessa isketyssä junioreiden TUL- turnauksessa. Pojat ovat iskeneet yhteen useamman kerran ja yleensä Tampereen...
Syrjäseuduilla yhä useampi vanhus jää yksin
Punainen Risti on huolissaan vanhusten yksinäisyyden lisääntymisestä. Vanhusten yksinäisyys lisääntyy lähitulevaisuudessa väestörakenteen muuttuessa. Vuoteen 2030 mennessä yli 65-vuotiaiden määrän on arvioitu kasvavan yli puolella...
Vanhojen tansseihin valmistaudutaan huolella
Monitoimitalossa nähdään tämän viikon perjantaina kimallusta ja pukuloistoa. Someron lukion kakkosluokkalaiset ovat valmistautuneet huolella vanhijen tansseihin. Pilvi Kettunen ja Suvi Andersson kertovat Somero-lehdessä, miten...
A-influenssa rantautui Somerolle
Kolmisen viikkoa sitten Somerolla tavattiin kauden ensimmäiset A-influenssatapaukset. Aluksi terveyskeskuksen lääkärit havaitsivat 5–6 sairaustapausta
viikossa. Nyt päivittäin noin puolella kymmenellä epäillään influenssaa.
– Kyseessä ei ole...
Hiidenlinnan isäntä esittelee Vihdin yrityksensä
Hiidenlinnan uusi isäntä esittelee Somerossa toisen matkailuyrityksensä. Lue aiheesta lisää perjantain numerosta.