Lukijalta

Neuvo, kutsu ja kiitos

”Kultela – punasaven kylä” -kirjasta löytyy tietoa uunintekijä-Roosista. Kirja on lainattavissa Someron kirjastosta. Kultelan kyläyhdistys kertoo myös mielellään lisää Roosista kiinnostuneille. Katja Grönholm pj, Kultelan...

Kaupunki parantaa liikenneturvallisuutta – mitä tekevät tienkäyttäjät?

Moniko lienee pannut merkille, että Heikintien ja Rengastien risteyksestä poistettiin marraskuun alkupäivinä liikennemerkki. Siihen asti Rengastiellä oli ollut kaksi erilaista nopeusrajoitusta – Härkätieltä Heikintielle...

Koronakriisistä päästään yli yhdessä

Vaikka Somero on selvinnyt koronakriisistä moneen muuhun paikkakuntaan verrattuna hyvin, on korona vaikuttanut jokaisen arkeen Somerolla. Yritysten vaikeudet näkyvät yrittäjien toimeentulon vaikeutumisena, lomautukset ja...

Ecotekolasta, autonromuista, risteysalueesta…

Voisikohan Ecotekolan Jukolan myymälä pidentää aukioloaikaansa näin joulun alla, esimerkiksi perjantaisin kello 18:aan asti. Ja jokunen avoin lauantaikin olisi hyvä, jotta töissä käyvilläkin olisi...

Meillä landella ja muuta

Somerolle muutto on ollut poismuuttoa suurempaa viime vuosikymmeninä muutamia poikkeusvuosia lukuunottamatta. Mahdollisuuksia siihen pitäisi olla myös nyt monestakin syystä. Etätyö lisääntyy, mökkejä voi muuttaa...

Osoita viimeinen tahtosi auttamiseen

Muistuttaisin hyvin tärkeästä asiata, jonka me kaikki voimme tehdä. Eli elinluovutuksen kuolemamme jälkeen. Periaatteessa jokainen on elinluovuttaja, jos ei ole kieltänyt sitä. Tahto pyritään selvittämään...

Kenen vastuulla on yhteiskuntavastuu?

Viime aikoina on painotettu yhteiskuntavastuuta monella suulla. Yleensä se näyttää menevän niin että puhuja toteaa vastuun velvoittavan jotain muuta kuin itseään. Miksiköhän se on...

Varoitus nettikaupasta ynnä muuta

Varmasti iso osa netissä tehtävästä kaupankäynnistä onnistuu oikein ja hyvin, mutta osa myyjistä on liikkeellä helpon rahan toivossa ja petollisella mielellä. Jos et tunne...

Eläkeliiton ikäihmiset Salon ja Someron alueella

Salon alueen Eläkeliiton kahdentoista yhdistyksen edustajat tapasivat tuttuun tapaan vaihtamaan kuulumisia ja mielipiteitä ajankohtaisista asioista. Keskustelua herätti myös Salon kaupungin ajatus tutkia mahdollisuus rakentaa...

Maskeista, torin siirrosta ja muusta

Pari viikkoa olen iloinnut somerolaisten maskin käytöstä, mutta perjantaiaamupäivänä oli suuri pettymys: kaikenikäisiä ihmisiä ruokakaupoissa iloisesti ilman maskia. En voi uskoa, että kaikilla oli...

Digilehti