Lukijalta

Lettuja ja muuta

Voisiko joku kahvila tai vastaava perustaa nyt korona-aikana lettukioskin, olisi aika cool näin kesällä. Muurinpohjalettuja tain muuta vastaavaa. Luulen, että tekisi kauppansa. Jotain uutta katukuvaan Kyllähän...

Tervehdys sinne lapsuus- ja nuoruusajan kotikylälle!

Olen yksi vuoden 1970 kevään ylioppilaista, joiden oli tarkoitus olla kunniavieraina läsnä tämän kevään Someron lukion ylioppilasjuhlassa. Muutama fyysisesti lähempänä Someroa vaikuttava riemuylioppilaskollega ehti jo...

Kiitoksia, ”lahjoitus”, moitteita…

Kiitän hienosta ilmaisesta katusoitoista Someron kulttuuria ja ennen kaikkea Liisa Mattilaa, kun oli järjestänyt eri paikoissa tapahtuman hienojen esiintyjien kera. On vain sääli tänä...

Ajokortin aikaistaminen

Mielestäni kaikkia ajokortteja pitäisi aikaistaa yhdellä vuodella. Suurin osa nuorista olisi yhtä kypsiä ja ajattelukykyisiä liikenteeseen jo vuotta ennen. Ajo-oikeudetta ajo vähenisi huomattavasti, jos...

Kunnioitusta nuorillekin

Perussivistykseen kuuluu kunnioittaa muita ja etenkin itseään vanhempia, jotka ovat elämää enemmän nähneet. Usein etenkin ikääntyneempien ihmisten mielikuva nuorista on vääristynyt. Ajatellaan, että nuoret...

Kiitoksia kaupungille ja Kaupille…

Kiitos kaupunginhallitukselle päätöksestä jättää Poikkipuoliaisen mökki ja maa-alueet myymättä. Kaikkea ei voi tai tarvitse mitata rahassa. Hienon ja rauhallisen paikan soisikin saavan enemmän käyttöä...

Koulusta viihtyisämpi paikka

Saavun kouluun hyvissä ajoin. Menen ensimmäiselle tunnille. Kun istun paikalleni, huomaan, että pulpettiin on piirrelty ja kirjoiteltu. Oppitunti etenee, ja opettaja antaa luvan käyttää...

Keppareista ei ole muka mitään hyötyä?

Ratsastan keppihevosella ulkona. Näen, että nuoriso lähestyy minua. Sydän alkaa tykyttää. Juoksen äkkiä talon taakse ja toivon, että kukaan ei nähnyt minua. En halunnut...

Turvaväleistä, roskaamisesta, lenkkeilystä…

Muistakaa nyt pitää se turvaväli! Ei korona ole mihinkään hävinnyt, vaikka löysennykset tulivat voimaan. Turvavälit Uskon tuohon, että vain osa nuorista käyttäytyy väärin ja kaikki kärsivät....

Kiitos, ehdotus ja järkytys

Suuret kiitokset Reissuhampaalle loistavasta hoidosta. Pyörätuolipotilas Jos kerta Somerolla on satakin autojen harrastajaa, siis vanhojen picknick-autojen, niin miksei sitten järjestetä jotain hienoa, massiivista tapahtumaa, like picknick...

Digilehti