Lukijalta

Hyvinvointivaaleissa päätetään jokaisen somerolaisen palveluista

Hyvinvointialueiden valtuutetut valitaan tämän vuoden tammikuussa ja valtuustot aloittavat työnsä maaliskuussa. Hyvinvointialueen sateenvarjon alle siirtyvät kaikki ihmisen perustarpeisiin ja arjen pyörittämiseen liittyvät palvelut, kuten...

Erilaista liikennettä

Taas kerran vajaan parin viikon oleskeluni aikana Espanjassa huomioni kiinnittyi ihmisten ajokäyttäytymiseen. Jalankulkijan on siellä selvästi turvallisempaa käyttää suojatietä kuin rakkaassa Suomessamme. Se taas...

Someron kuntapäättäjille

Arvoisat vaaleilla valitut päättäjät. Olen muuttanut tänne Somerolle vajaat neljä vuotta sitten. Itsestäni sen verran, että läheiseni ovat pitäneet minua urheiluhulluna koko pienen ikäni,...

Kiitosta ja risuja

Kiitosta Kaskistontien aurauksen hyvästä hoidosta, mutta risuja sille piha-auraajalle joka työntää mahdottomat lumikasat pihoilta valtion tielle aiheuttaen suuria valleja. Ne ovat erittäin vaaralliset, kun...

Hämmästyttää, kummastuttaa…

Koronahoitajille ja rokottajille tänä vuonna 13. kuukauden palkka. Kolmesti pistetty Tiistainen Somero-lehti sai todella joulumielelle. Ihania lasten piirroksia ja askarteluja! Mummo Hämmästyttää rokotuspaikalla se, että ihmiset varaavat aikoja,...

Legoauto kateissa, tehokasta toimintaa, koronaa…

Kiitos ihanat ihmiset Terttiläntiellä, kun pysähdyitte kysymään, tarvitaanko apua, kun ajoin ojaan. Minä mummeli ja harmaa Toyota Mainokset kilahtavat puhelimeen jo alkaen kello 7.15. Se ei...

Kyläkoulujen ja monipuolisen kouluverkon puolesta

Säästöihin ja oppilasmäärien laskuun vedoten ollaan kyläkouluja supistamassa eli sulkemassa kovalla tohinalla täällä Somerolla. Haluamme myös Pitkäjärven suunnalta ottaa kantaa aiheeseen. Kouluverkon monipuolisuus, kaupungin...

Nopeuksista, avustuksista ja muusta

Joulurauhan julistus Haukkukalliolla on todella tunnelmallinen tilaisuus. Myös Kira Knuutilan puhe oli ihana. Upeaa, että koiraharrastajat ja seurakunta järjestävät sen vuodesta toiseen. Kiitos ja...

Lukiosta ja muusta

Tulin hyvälle tuulelle, kun luin Someron lukion tunnustetusta hyvyydestä. Hyvä oppilaat ja henkilökunta! Toisinaan on hieman masentavaa aikuisena, kun nuorten toiminta näyttäytyy traktori-, mopo-...

Oliko teknisellä lautakunnalla lupaa…

Kaislarannassa on tehty – ja nyt jo todennäköisesti valmiiksi saatu – hulevesi- ja viemäriprojekti. Koska on sanonta, että keskeneräiseen työhön eivät puutu kuin herrat...

Digilehti